Millaiset korut ovat suomalaisten mieleen

Timanttikorut eivät poistu ikinä muodista. Samoin kultakorut ovat myytyjä joka vuosi. Suomalaisten mieltymykset jakautuvat hyvin pitkälle joko hopea- tai kultakoruihin.

Miehille ostetuin koru onkin kello. Kello on helppo keino tuoda esiin omaa persoonallisuuttaan maskuliinisella tavalla. Paljon on miehillekin suunnattuja koruja, mutta kellot pitävät pintansa suosikkina.

Suomalaisten korujen inspiraation lähteenä on monesti luonto. Vuodesta toiseen suomalaisten suosion saavat yksinkertaiset muodot. Suomalaiset eivät aina halua arvokoruja, kysyntää on monelle materiaalille. Myös rihkamakorut tekevät kauppansa.

Jalometallin vienti

Korujen valmistusaineet ovat yleensä jalometallia. Jalometalleihin lukeutuu niin kulta, hopea kuin platina. Tarkastellessa tilastoja korujen viennistä ulkomaille, saamme vastauksia jalometallien viennistä.

Koruja, kelloja ja muita jalometallista valmistettuja tuotteita viedään Suomesta ulkomaille, mutta vienti ei ole kovin suurta. Jalometallituotteita viedään ulkomaille vuosittain noin 18 miljoonan euron arvosta. Viennistä suurin osa koostuu kelloista. Kellojen osuus vuosittaisesta viennistä on noin 10 miljoonaa euroa, eli yli puolet. Kelloja viedään eniten Viroon, Hong Kongiin sekä Venäjälle.

Korujen kierrätys

Lähes jokainen suomalainen aikuinen omistaa edes yhden korun. Monella koruja on paljonkin. Tiedostaen tai tiedostamatta, kätköissämme saattaa olla arvokkaitakin käyttämättömiä koruja.

Korut säilyttävät hyvin arvonsa. Niiden raaka-aineiden arvo säilyy käytettynäkin. Rihkamakoruilla ei ole juurikaan arvoa, mutta esimerkiksi kulta- sekä hopeakorut pitävät arvonsa. Käytetty koru ei tietenkään ole hinnaltaan uutta vastaava, mutta käytetyillekin koruille on kysyntää.

Käytettyjä koruja voi myydä itse netissä ihmiseltä toiselle. Yksi hyvä vaihtoehto on myös myydä koru yritykselle joka ostaa käytettyjä koruja. Jokainen on ehkä nähnyt mainoksia miten luvataan muuttaa kulta rahaksi. Nämä yritykset ovat todellisia. Saat lähettää korusi yritykselle, jossa korun arvo arvioidaan. Sinulle lähetetään arvio hinnasta ja voit päättää myytkö korusi vai pidätkö itselläsi. Yritys maksaa korusta painon mukaan grammahinnan.

Koruja myydessä on syytä muistaa, että tunnearvoa ei voi mitata rahasta. Perintökalleudesta ei saa sen enempää rahaa kuin vanhasta vihkisormuksesta. Myyntihinta perustuu faktoihin, korun arvoon, ei tunteeseen.

Käyttämättömien korujen myynti kannattaa jo ekologisuutta ajatellen. Kulta pääsee takaisin raaka-aineeksi ja siitä syntyy uusi koru.

JuslénDesign